digi, Digittää, hanke, opetus, opistot, Uutinen

DIGITTÄÄ hankkeen uutiskirje 08/20

Hei,

hyvää alkanutta elokuuta kaikille. Monet meistä palaavat kesälomalta takaisin arkeen ja töiden pariin tässä kuun vaihteessa. Elokuun myötä käynnistyy samalla kauan odotettu syyslukukausi. Tuleva syksy vallitsevassa tilanteessa pitää sisällään aimo annoksen poikkeuksellisuutta ja jossakin määrin epävarmuutta. Varmaa on onneksi se, että digitaitojen vahvistamiselle on tarvetta ja kysyntää. 

DIGITTÄÄ-hankkeessa syyslukukausi näyttäytyykin mielenkiintoiselta ja kiireiseltä, kun pitkään odotettu lähiopetus on jälleen mahdollista. Digikurssien kysyntä on ollut kovassa kasvussa. Monet tahot ja toimijat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella Meri-Pohjolan Opistopiirin lisäksi ovat olleet erittäin kiinnostuneita järjesttävistä digikursseista, mikä on ymmärrettävää viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Digitaidot ovat nousseet nopeasti tämän päivän kansalaistaitojen kärkeen.

Monet opistojen digikurssit siirtyivät keväältä tulevalle syksylle. Sen lisäksi tulevalle syyslukukaudelle on sovittu jo hyvä määrä uusia digikursseja. Kalenteri alkaakin olemaan syksyn osalta täynnä. On kuitenkin mahdollista, että kaikkia suunniteltuja kursseja ei järjestetä, mikä voi vapauttaa kalenterista tilaa uusille kursseille. 

Pyrimme DIGITTÄÄ-hankkeessa toimimaan digitalouden oppien mukaan. Olemme kevään ja kesän aikana tuottaneet paljon erilaista digitaalista oppimateriaalia etä- ja verkkokursseilla mm. opetusvideoita, luentoja ja oppaita. Näitä tietovarantoja pyrimme jatkohyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. Tulemme siis jatkamaan opetusten ja kurssien tarjoamista verkon yli. Aiheita tulevat olemaan mm. Googlen sovellukset, yhteydenpito mobiilisti ja verkossa, sähköinenasiointi, jne. Tavoitteena on opettaa uusia digitaitoja ja vahvistaa olemassa olevia, niin lähiopetusmuotoisten kuin verkkokurssien avulla. Kaikki DIGITTÄÄ-hankkeessa tuotettu materiaali on löydettävissä hankkeen sivuilta, www.digittaa.net.

Keväällä kesken jäänet suunnitelmat erilaisista tapahtumista nostetaan pöydälle. Toivon mukaan saamme järjestettyä pitkälle suunnitellun Digitohtori näytelmäkiertueen. Myös uudet tapahtumat ovat tervetulleita ja joista voi olla yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Muistutuksen vielä, että DIGITTÄÄ-hanke on saanut jatkoaikaa korona pandemiasta johtuen. DIGITTÄÄ-hanke kestää 06/2021 asti.

Aurinkoista elokuun alkua! 🙂

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s