Digittää, etäopetus, hanke, kesä, opetus, opistot, Uutinen

Iloisia ja kiitollisia kohtaamisia ja kokemuksia DIGITTÄÄ-hankkeen aikana

Kaikki kiva loppuu aikanaan. On ollut suurenmoinen aika ja matka toimia Digittää- hankkeen parissa tuntiopettajana. Tämä matka on opettanut minulle paljon vapaan sivistystyön kentästä, ja niistä ihanista ihmisistä keitä olen saanut kohdata tämän matkan aikana. 

Vuosi sitten en olisi uskonut, miten rakastan neuvoa ja antaa vinkkejä, ja miten paljon voin itsestäni antaa. Moni on kiittänyt minua ja ollut hyvillään saamastaan tuesta. Hankkeen loppuessa olisi hyvä miettiä miten voimme tulevaisuudessa turvata näillä haja-asutusalueilla digitaitojen saamisen kaikille.  Olen huomannut, että paljon tarvitaan apua ja tukea. Korona ajasta tietenkin on itselleni ollut iso apu, sillä olen huomannut, että kaikkien on paljon rohkeammin tarvinnut koettaa tekniikan taitoja ja siitä on monelle tullut jo osa arkipäivää. Se ei vieläkään ole kaikille itsestään selvää ja niinpä näitä taitoja olisi hyvä opettaa myös jatkossakin.  

Mietin paljon, että pitääkö kehittää vai jatkaa jo hyviä olemassa olevia käytäntöjä. Itse olen miettinyt, että miten kurssimaksujen suhteen tulisi toimia ja voisiko verkkokursseilla olla eri hinnoittelu kuin lähiopetuksessa. Tiedän, että osa toimii niin, että on eri hinta, mutta eivät kaikki. Meillä on ollut paljon hyviä kursseja tämän tiimoilta niin voisimme miettiä voiko näitä kursseja tarjota myös jatkossa.  

Digitaidot ovat tulleet jäädäkseen. Meillä on varmasti tahoja, jotka ovat korona aikana joutuneet koville, mutta ovat huomanneet miten se on helpottanut ajan kanssa. Toisia on hirvittänyt ja hirvittää edelleen osallistua verkkokurssille. Minun neuvoni on, että ota opettajaan yhteyttä ja kerro, että haluat osallistua kurssille. Uskon, että moni on valmis auttamaan. Nämä taidot ovat tärkeässä roolissa myös tulevaisuudessa. Näin minä ainakin uskon.  

Minun matkani jatkuu opetuksen parissa vielä tulevaisuudessakin. En aio lopettaa tähän. On ollut ilo seurata DIGITTÄÄ-hankkeen positiivisia vaikutuksia ja oppimisen iloja ja oivalluksia; ”Hei! Onnistuin tässä!” ja ”Kiitos! Ilman sinua en olisi pystynyt tähän!”  

Hyvää kesää kaikille. Selätä digimörkösi tänä kesänä!

Eija Hevosmaa
Meri-Pohjolan opistopiiri
DIGITTÄÄ hanke
https://digittaa.net/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s