Digittää, etäopetus, hanke, kesä, opistot, Uutinen

Paljon on vielä työtä, opittavaa ja mahdollisuuksia. Kiitos!

Hei,

raikasta kesäpäivää kaikille. Kesä 2021 on täällä ja raskas lukuvuosi vihdoin takana. Nyt voidaan pikkuhiljaa nostaa jalkaa kaasulta ja heittää vapaalle.

Takana on poikkeuksellinen vuosi. Se on vaatinut jokaiselta voimavaroja, kärsivällisyyttä ja positiivisia ajatuksia. Yhteistyöllä ja sinnikkyydellä tästäkin vuodesta kuitenkin selvittiin.

Kulunut vuosi on opettanut meitä paljon. Se on opetanut meitä toimimaan ja kommunikoimaan yhdessä uudenlaisissa ja ennakoimattomissa tilanteissa, pysymään kärsivällisinä ja tekemään työtä tavoitteiden eteen. Se on myös antanut meille paljon uusia kokemuksia ja näkemyksiä uudenlaisista työskentelyn ja työelämän toimintamalleista. Esimerkiksi etä- ja verkko-opetukseen siirtyminen koulumaailmassa oli vahvasti kulunutta lukuvuotta hallitseva asia. Monelle etä- ja verkko-opetukseen siirtyminen tuli puskan takaa. Monella ei ollut lainkaan kokemusta etä- ja verkkopohjaisesta opetuksesta tai opiskelusta. Asia koski laajasti niin opiskelijoita kuin opettajiakin, etenkin vapaansivistystyön kentässä.

Sanotaan, että etä- ja verkko-opetus on tullut osaksi koulumaailmaa jäädäkseen, mikä itsestä ainakin tuntuu luontevalta ja tervetulleelta kehitykseltä ottaen huomioon yhteiskuntien yleisen digitalisoitumisen. Onkin tärkeää, että tällaisista suurista muutoksista keskustellaan avoimesti ja erilaisia näkökantoja huomioidaan. Erityisen tärkeää on, että kaikki pidetään kehityksessä mukana.

Isot perustavanlaatuiset muutokset tarjoavat myös mahdollisuuksia. Tarvitaan rohkeutta ja visiota kohdata tulevaisuus ja sen mukana tuoma epävarmuus. Seuraamalla ja havainnoimalla toimintaympäristöä ja trendejä voidaan kulkea kehityksen mukana tai jopa edellä. Asioihin on hyvä tarttua ennakoiden eikä reagoiden. Uskon, että tulevat lukukaudet tuovat jatkossakin muutoksia, mutta myös mahdollisuuksia ja oivalluksia. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia asioita. Tärkeintä on, että aloittaa.

Työskennellessäni Meri-Pohjolan Opistopiirin DIGITTÄÄ-hankkeessa olen päässyt seuraamaan huikeaa kehitystä, kun reilun kahden vuoden aikana Meri-Pohjolan Opistopiiri kansalaisopistoineen on tehnyt valtavan digiloikan. On ollut hienoa olla mukana tässä matkassa ja omalta osaltani edesauttamassa digitaalisten toimintatapojen ja – mallien omaksumista. Itse opin paljon uutta ja toivon voivani jakaa ja hyödyntää tätä tietämystä seuraavissa hankkeissa ja työtehtävissä.

Kun aloitin työni projektikoordinaattorina en osannut odottaa kuinka kokemusrikasta DIGITTÄÄ-hankkeessa työskentely tulee olemaan. Olen päässyt tutustumaan erittäin mielenkiintoiseen ja rikkaaseen kansalaisopistokenttään. Mieleenpainuvimmat muistot ja kokemukset kuitenkin liittyvät ihmisten kohtaamisiin. Työnkuvaani kuului myös opettaa ja sainkin erittäin mukavia muistoja opiskelijoiden parissa työskentelystä. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt eräs kurssi, jonka viimeisellä oppitunnilla sain sydäntä lämmittävän minulle omistetun laulun oppilailta. Sen lisäksi sain suklaakonvehtirasian, laadukasta aikuistenjuomaa, ja kortin, jossa oli kaikkien opiskelijoiden nimimerkit. Tahdonkin lähettää sydämelliset terveiset kaikille DIGITTÄÄ kursseille osallistuneille opiskelijoille.

Valitettavasti tilanne on edelleen se, että iso osa ihmisistä tarvitsee kipeästi apua digiasioissa ja -asioinnissa. Tämä on asia joka ei ole heti poistumassa, sillä palvelut digitalisoituvat enenevissä määrin, laitteista tulee teknisempiä ja väestönrakenne vanhenee. Valtion rahoittamat hankkeet kuten DIGITTÄÄ ovat tärkeässä roolissa, sille ne tavoittavat parhaiten eniten apua tarvitsevia.

Haluan kiittää kaikkia hankkeeseen osallistuneita. On ollut suuri ilo ja kunnia toimia projektikoordinaattorina Meri-Pohjolan Opistopiirin DIGITTÄÄ-hankkeessa.

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

Digittää, etäopetus, hanke, kesä, opetus, opistot, Uutinen

Iloisia ja kiitollisia kohtaamisia ja kokemuksia DIGITTÄÄ-hankkeen aikana

Kaikki kiva loppuu aikanaan. On ollut suurenmoinen aika ja matka toimia Digittää- hankkeen parissa tuntiopettajana. Tämä matka on opettanut minulle paljon vapaan sivistystyön kentästä, ja niistä ihanista ihmisistä keitä olen saanut kohdata tämän matkan aikana. 

Vuosi sitten en olisi uskonut, miten rakastan neuvoa ja antaa vinkkejä, ja miten paljon voin itsestäni antaa. Moni on kiittänyt minua ja ollut hyvillään saamastaan tuesta. Hankkeen loppuessa olisi hyvä miettiä miten voimme tulevaisuudessa turvata näillä haja-asutusalueilla digitaitojen saamisen kaikille.  Olen huomannut, että paljon tarvitaan apua ja tukea. Korona ajasta tietenkin on itselleni ollut iso apu, sillä olen huomannut, että kaikkien on paljon rohkeammin tarvinnut koettaa tekniikan taitoja ja siitä on monelle tullut jo osa arkipäivää. Se ei vieläkään ole kaikille itsestään selvää ja niinpä näitä taitoja olisi hyvä opettaa myös jatkossakin.  

Mietin paljon, että pitääkö kehittää vai jatkaa jo hyviä olemassa olevia käytäntöjä. Itse olen miettinyt, että miten kurssimaksujen suhteen tulisi toimia ja voisiko verkkokursseilla olla eri hinnoittelu kuin lähiopetuksessa. Tiedän, että osa toimii niin, että on eri hinta, mutta eivät kaikki. Meillä on ollut paljon hyviä kursseja tämän tiimoilta niin voisimme miettiä voiko näitä kursseja tarjota myös jatkossa.  

Digitaidot ovat tulleet jäädäkseen. Meillä on varmasti tahoja, jotka ovat korona aikana joutuneet koville, mutta ovat huomanneet miten se on helpottanut ajan kanssa. Toisia on hirvittänyt ja hirvittää edelleen osallistua verkkokurssille. Minun neuvoni on, että ota opettajaan yhteyttä ja kerro, että haluat osallistua kurssille. Uskon, että moni on valmis auttamaan. Nämä taidot ovat tärkeässä roolissa myös tulevaisuudessa. Näin minä ainakin uskon.  

Minun matkani jatkuu opetuksen parissa vielä tulevaisuudessakin. En aio lopettaa tähän. On ollut ilo seurata DIGITTÄÄ-hankkeen positiivisia vaikutuksia ja oppimisen iloja ja oivalluksia; ”Hei! Onnistuin tässä!” ja ”Kiitos! Ilman sinua en olisi pystynyt tähän!”  

Hyvää kesää kaikille. Selätä digimörkösi tänä kesänä!

Eija Hevosmaa
Meri-Pohjolan opistopiiri
DIGITTÄÄ hanke
https://digittaa.net/

Digittää, etäopetus, hanke, kesä, Yleinen

DIGITTÄÄ hankkeen uutiskirje 05/21

Hei,

aurinkoista ja iloista kesän alkua. Kevät on ollut kiireinen ja on pitänyt sisällään paljon. Nyt on hyvä aika alkaa paketoimaan lukuvuotta kasaan. Lähestyvä kesäkuu tarkoittaa myös DIGITTÄÄ -hankkeen päättymistä. DIGITTÄÄ -hankkeen loppuselvitys on työn alla ja pyytäisinkin kaikkia DIGITTÄÄ -hankkeeseen osallistuneita Meri-Pohjolan Opistopiirin opistoja täyttämään palautelomakkeen (lataa lomake tästä). Täytetyn lomakkeen voi lähettää osoitteeseen omar.ikni@eduouka.fi. Loppuselvitys, palautteet ja erilaiset hankkeen yhteenvedot on luettavissa kesäkuussa.

Kevään verkkokurssien tallenteet löytyvät kesän ajan hankkeen sivuilta (www.digittaa.net). Kevään verkkokurssit ovat saaneet hyvää palautetta osallistujilta. Verkkokurssien sisältöä on pidetty ajankohtaisina, mielenkiintoisina ja toteutuksia onnistuneina. DIGITTÄÄ -hankkeen kursseille osallistuneiden palautetta voi tarkastella täältä.

DIGITTÄÄ -hankkeessa on tuotettu kevään aikana myös ihastuttavia videoita osallistujien kokemuksista etäopiskelusta. Katso videoita hankkeen YouTube – kanavalta.

Seuraava Meri-Pohjolan Opistopiirin kokous on 3.6.2021. Nähdään siellä 🙂

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

Lue uutiskirje tästä.

digi, Digittää, etäopetus, kesä, kurssi, opetus

Teams, Meet ja muut kokoustamisen sovellukset – kurssi alkamassa!

Miten ja mihin voin hyödyntää etäyhteyttä ja erilaisia kokoustamisen sovelluksia (Teams / Meet / Zoom)? 

Miten etäyhteys tai kokous luodaan? 

Millaiset laitteet ja ohjelmat siihen tarvitaan? Onko etäyhteydellä osallistuminen turvallista? 

Opit luomaan videoyhteyden kaukana asuviin läheisiisi ja osallistumaan yhdistystoimintaan tai muihin tilaisuuksiin tarvittaessa etänä. Opit etäyhteyden muodostamisen kädestä pitäen opastettuna! Osallistujilla olisi hyvä olla oma kannettava tietokone, tabletti-tietokone tai älypuhelin, jossa on Internet-yhteys tai jolla voi liittyä langattomaan Wifi/WLAN -verkkoon. Tarvittaessa laitteen voi saada koulutuksen ajaksi lainaan koulutuksen järjestäjältä.

Tule siis oppimaan uutta!

Tämä on etä- ja verkkokurssi (Google Meet). Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostiin.

Ilmoittaudu tästä.

digi, Digittää, etäopetus, hanke, opetus, Uutinen

YouTube tutuksi – kurssi alkamassa. Ilmoittaudu mukaan!

YouTube tutuksi – kurssilla tutustutaan YouTuben monipuolisiin ominaisuuksiin mm. oman tilin luominen, soittolistat suosikit, haut, tehokkaat lisäominaisuudet, videoiden lataaminen YouTubeen jne. 

Tule siis oppimaan uutta!

Etä- ja verkkokurssi (Google Meet). 

Ilmoittaudu tästä.

Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostiin.

digi, Digittää, etäopetus, hanke, kurssi, opetus

Canvan peruskoulutus

Canva on ilmainen ja aloittelijaystävällinen graafisen suunnittelun työkalu. Canva tarjoaa käyttöösi lukemattomia valmiita kuvapohjia, joita voit helposti muokata omiin tarpeisiisi sopiviksi. Se sisältää myös ilmaisia kuvia, fontteja ja muita graafisia elementtejä, joita voit hyödyntää kuvien suunnittelussa. Lue lisää täältä.

DIGITTÄÄ-hanke järjestää Canvan peruskoulutuksen 6.5.2021 klo 17-19

Canvan peruskoulutus, 2h

• Canvan käyttöönotto

• Perustoimintoihin tutustuminen

• Visuaalisen sisällön suunnittelu printtiin ja digikanaviin

• Millainen kuva herättää huomion?

• Esitteiden, julisteiden ja mainosten suunnittelu

• Parhaat ilmaiset kuvapankit, tekijänoikeuksien huomioiminen

Kouluttajana toimii Kuulun Art Director Henna Kuvaja.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä.

Osallistu koulutukseen tästä.

Katso tallenne tästä. (Access Passcode / ?BDP0RgR)

Koulutus järjestetään ZOOM sovelluksella. Lataa ZOOM ennen osallistumista.

digi, Digittää, etäopetus, hanke, kurssi, opetus

Minustako bloggaaja?

Lämpimästi tervetuloa Minustako bloggaaja? -blogikoulutukseen. Koulutus toteutetaan keskiviikkoona 5. toukokuuta 2021 klo 17.00-19.00 Teamsissä (linkki alla). Kurssi on maksuton ja suunnattu vasta-alkajille. Riittää, että olet kiinnostunut kirjallisesta viestimisestä blogin avulla.

Tavoitteellisen bloggaamisen kurssilla perehdytään siihen, miksi blogi sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kirjallisesta viestinnästä, miksi blogi erinomainen keino viestiä, markkinoida ja brändätä, ja mitä hyötyä bloggaamisesta tänä päivänä on.

Kurssin tavoitteena on tarjota tiiviissä paketissa perustiedot tavoitteellisesta bloggaamisesta.  

Kurssin aikana käydään läpi: 

  • tavoitteellisen bloggaamisen määritelmä
  • tavoitteellisen bloggaamisen hyödyt
  • mitä blogin perustamisessa tulee ottaa huomioon
  • mitä bloggaaminen tarkoittaa käytännössä ja
  • millainen on hyvä blogikirjoitus.

Kurssista jää tallenne, joka on mahdollista katsoa itselleen sopivana aikana.

Kahden tunnin mittaisen koulutuksen toteuttaa Sisältötoimisto Rouva Sana yhteistyössä Digittää-hankkeen kanssa.

Parhaiten avautuva linkki koulutukseen on tässä:  Minustako bloggaaja_ -blogikoulutus-20210505_170650-Kokouksen tallenne.mp4

Käy myös osallistumassa Minustako bloggaaja? -blogikoulutuksen FB tapahtumaan, jossa voit käydä keskustelua bloggaukseen liittyen muiden osallistujien kanssa. Liity tästä.

digi, Digittää, etäopetus, hanke, kurssi, Uutinen, Yleinen

DIGITTÄÄ- hankkeen maksuttomat Google koulutukset

DIGITTÄÄ-hanke järjestää kaikille avoimet ja maksuttomat Google koulutukset. Koulutukset ovat monipuoliset ja syventävät osallistujien digitaitoja, etenkin Googlen käyttöympäristöstä ja etä- ja verkko-opiskelun mahdollisuuksista.

Koulutuksiin osallistuminen vaatii Google / gmail tunnukset. Voit luoda tunnukset osoitteessa www.google.com.

Koulutuksiin osallistuminen on maksutonta.

Tervetuloa mukaan!

Kurssille osallistuneita pyydetään täyttämään palautekysely. Täytä palautekysely tästä.

23.4. klo 13-15 Google Meet: Verkkokokoukset ja etäopetus (tietokoneen Chrome-selain)

  • Kokouksen luominen ja siihen liittyminen (eri Meet-tyypit)
  • Osallistujien kutsuminen
  • Näytön ja erilaisen sisällön jakaminen (esitykset, videot jne,)
  • Ääni ja videoasetukset
  • Keskustelu
  • Q&A ja Kyselyt
  • Pienryhmähuoneet
  • Uudet lisenssimallit

Katso tallenne tästä.

26.4. klo 13-15 Google Classroom:

Classroomin perusteet

  • Käyttöliittymä
  • Perusasetukset
  • Kurssin/luokan perustaminen (aineittain)
  • Oppilaiden, apuopen liittyminen/lisääminen luokkaan

Tehtävät ja arviointi

  • Viestintä ja tehtävien antaminen kurssilla (erilaiset liitteet)
  • Aiheet
  • Tehtävien palauttaminen (oppilasnäkökulma)
  • Tehtävien ja kokeiden arviointi Classroomissa 

Viestintä ja tiedonhallinta

  • Google Meet Classroomissa
  • Classroom Google Drivessa

Katso tallenne tästä.

29.4. klo 13-15 Google Meet ja Classroom mobiililaitteella

Osallistu tähän sessioon tietokoneen selaimella seurataksesi Meetiä. Lisäksi tarvitset mobiililaitteen (puhelin tai tablet) johon on asennettuna Google Meet ja Google Classroom-sovellukset. Löydät ne Androidille Playstoresta ja iOS-laitteille Appstoresta. Kokeilemme käytännössä Meetiä ja Classroomia mobiililaitteella.

Katso tallenne tästä.

digi, Digittää, Digitutor, etäopetus, kurssi, opetus, opistot

DIGITTÄÄ hankkeen uutiskirje 03/21

Hei,

hyvää aurinkoista kevättä. Luet DIGITTÄÄ hankkeen vuoden ensimmäistä uutiskirjettä. Normaalisti DIGITTÄÄ-hankkeen uutiskirje tipahtaa postilaatikoihin (noin) kerran kuukaudessa, joten takana on pieni tauko. DIGITTÄ-hanke on uutiskirjeiden tauosta huolimatta ollut aktiivisesti toiminnassa.

DIGITTÄÄ-hankkeen opetustoiminta on jatkunut etä- ja verkkopohjaisena. Digitaitoja vahvistavia verkkokursseja on järjestetty alkuvuoden aikana useita. Suurin kysyntä on ollut erilaisia etäyhteyksiä ja verkkopohjaisia kokouksia käsitteleville kursseille. Ihmisillä on ollut suuri tarve tavoittaa ja osallistua poikkeusolojen aikana. Myös kaikille avoimet matalankynnyksen oppimistuokiot facebookissa ovat olleet suosittuja.

Valitettavasti useita lähiopetukseen pohjautuvia kursseja on jouduttu perumaan. Näiden kurssien osallistujille on pyritty tarjoamaan etä- ja verkkokursseja korvikkeeksi. Valitettavan usein osallistumiskynnys nousee näissä tapauksissa, sillä tarvittavia digitaitoja ei kaikilla osallistujille vielä ole. Olisikin ensisijaisen tärkeää saada juuri tätä kohderyhmää digitaitoja vahvistavien koulutusten piirin. Näihin tapauksiin on pyritty löytämään ratkaisu kursseille osallistumiseen henkilökohtaisen puhelinneuvonnan kautta, jota olemme tarjonneet aina tarpeen mukaan.

Suunnitteilla useita kaikille avoimia ja maksuttomia etä- ja verkkokursseja. Kursseista tullaan tiedottamaan ensisijaisesti www.digittaa.net sivuilla ja DIGITTÄÄ-hankkeen SoMe kanavissa.

Muun muassa seuraavat kurssit ovat tulossa:

– GIMP –  kuvankäsittelyn alkeet kaikille (tietokoneella). Lue lisää tästä.

– Kuvankäsittelyä älypuhelimella. Lue lisää tästä.

– Etäyhteydet tutuksi ja käyttöön – verkkokurssi. Lue lisää tästä.

– Esitysgrafiikan perusteet verkkokurssi, jossa tutustutaan Microsoft PowerPointtiin ja Google Slides ohjelmistoihin. (Tiedotetaan tarkemmin DIGITTÄÄ www-sivulla ja FB:ssä.)

– DIGITTÄÄ-hankkeessa suunnitellaan matalankynnyksen verkkokurssia, jonka aiheena on Työelämän digitaidot. Pyrkimyksenä tavoittaa asiakkaita jotka kaipaavat digitaitojen vahvistamista etenkin työelämään liittyvässä asioinnissa. Kurssia suunnitellaan yhdessä Raudaskylän Kristillisen opiston kanssa. Kurssi koostuu neljästä opetuskerrasta, joissa aiheena mm. google sovellusten hyödyntäminen työnhaussa ja töissä, erilaiset työnhaun vinkit ja tietopalvelut.

Seuraa siis hankkeen nettisivuja!

Hankeyhteistyö on jatkunut hedelmällisenä. Uutena yhteistyönä mm. Kynttilät esiin vakan alta-hankkeen kanssa suunniteltu Etäyhteydet tutuksi ja käyttöön-kurssi, joko etäkurssina tai ohjeistuksen salliessa lähiopetuksena.

Hankkeen muu toiminta on ollut haastavaa rajoituksista johtuen. Vapaaehtoisten digitutoreiden, etenkin ikäihmisten, löytäminen ja aktivoiminen vertaiskouluttajiksi on erityisen vaikeaa ja hidasta vallitsevassa tilanteessa. Myös maahanmuuttajien saaminen etä- ja verkkokoulutuksiin asettaa omat haasteensa mm. kielimuuri ja omien laitteiden puute. Uskon kuitenkin, että yhteistyö on tässäkin asiassa avainasemassa.

Kevät etenee nopeasti ja kesä on pian kynnyksellä. Muistutuksena vielä, että DIGITTÄÄ-hanke päättyy kesäkuussa (06/2021). 

“Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli, puli.” 

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

digi, Digittää, etäopetus, hanke, kurssi, opetus

Etäyhteydet tutuksi ja käyttöön – verkkokurssi

Miten ja mihin voin hyödyntää etäyhteyttä (Teams / Google Meet)? 

Miten etäyhteys luodaan? 

Millaiset laitteet ja ohjelmat siihen tarvitaan? Onko etäyhteydellä osallistuminen turvallista? 

Opit luomaan videoyhteyden kaukana asuviin läheisiisi ja osallistumaan yhdistystoimintaan tai muihin tilaisuuksiin tarvittaessa etänä. Opit etäyhteyden muodostamisen kädestä pitäen opastettuna!

Kurssi toteutetaan etänä. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki sähköpostitse.

Kurssille osallistumiseen liittyvissä ongelmatilanteissa voitte olla yhteydessä puhelimitse 040 596 9384 (ma-pe, klo 10-12)

Opettaja: Hevosmaa Eija

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 150, kurssilla on tilaa.Opetuspaikka: Etäosallistuminen

Päivä ja kello: Ti: 17.00 – 18.30

Kevätlukukausi: 30.3.2021 – 30.3.2021

Ilmoittautuminen alkaa: 25.3.2021 9.00

Ilmoittaudu viimeistään: 30.3.2021 10.00

Ilmoittaudu tästä!