Jippii! Koulut ovat alkaneet! Kaikki varmasti muistavat sen erityisen tunteen, kun pitkän kesäloman jälkeen koulujen alkaminen koitti. Se oli jännittävää ja ihmeellistä aikaa, etenkin kun siirtyi ylemmälle asteelle ja uuteen kouluun. Uusi koulu, uudet kirjat, ja uusia koulukavereita. Siinä on koululaiselle yhtäkkiä paljon ajateltavaa. Oi niitä aikoja! 😊
Kesä on siis kohta takana ja syksy edessä. Se on helppo todeta, kun katsoo ulos toimiston ikkunasta, jossa tuuli piiska puita ja taivas näyttää siltä niin kuin olisi juuri alkamassa satamaan. Syksyn tulon pystyy aistimaan jo ilmasta, mutta muistellaanpas vielä hetki mennyttä kesää.
Muistan, kuinka kesä alkoi odottavissa tunnelmissa. Odotin innolla, että pääsen tien päälle toteuttamaan suunniteltua DIGITTÄÄ Pop Up – kiertuetta, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli tarjota matalankynnyksen digiopastusta ja -neuvontaa kaikille sitä tarvitseville. Alkuun DIGITTÄÄ Pop Up kiertuekalenteri näyttikin täydeltä ja tiiviiltä, sillä noin 30 kesätapahtumaa kuulosti ei muusikon korvaan kovalta rupeamalta. Ensimmäiset tapahtumat olivat jo toukokuussa, mutta vasta juhannuksen jälkeen kiertue todella käynnistyi. Kiireisimpään aikaan tapatumia oli jopa neljä viikossa. DIGITTÄÄ Pop Up – tapahtumia on vielä elo- ja syyskuussa jonkin verran. Kun viimeiset tapahtumat on saatu purkkiin, niin voin alkaa hahmottamaan yhteenvetoa ja johtopäätöksiä DIGITTÄÄ Pop Up – kiertueesta. Tämä vaatii kuitenkin tarkkaa perehtymistä asiakaskohtaamisista kertyneeseen määrälliseen dataan ja sen yhdistämistä laadulliseen dataan, jota edustaa minun henkilökohtaiset havaintoni tapahtumista. Jossain vaiheessa syksyä uskoisin tämän ”tutkimuksen” olevan valmis. Siitä sitten myöhemmin lisää.
Reissussa ollessani usein mietin, kuinka paljon pystyn vaikuttamaan asioihin, ja pystynkö tarjoamaan konkreettista apua ihmisille, jotka kokevat tarvitsevansa apua digiasioiden kanssa. Isossa mittakaavassa asioihin vaikuttaminen ei ehkä kuuluu minun toimenkuvaani (vielä). Tunsin kuitenkin pystyväni tarjoamaan ratkaisuja ja helpotusta yksittäisten ihmisten ongelmiin, oli se sitten Whatsapp viestin lähettäminen, kuvien lataaminen pilveen tai jonkin sähköiseen asiointiin liittyvä pulma. Oli hienoa huomata auttavansa ihmisiä perustuvanlaatuisten asioiden kanssa. Useille ihmisille, jotka asuvat kasvukeskusten ulkopuolella erilaiset digilaitteet ja -palvelut mahdollistavat yhteydenpidon kaupungeissa asuviin sukulaisiin ja ystäviin, sekä ylipäänsä osallistumisen yhteiskuntaan. Pystyessäni auttamaan näitä ihmisiä selviytymään heidän arjestaan helpommin, niin tunsin tehneeni merkityksellistä ja tärkeää työtä. Ihmisten auttaminen olikin se ensisijainen syy tämän työn hakemiseen. Ihmisten eriarvoisuutta ja syrjäytymistä tulisi pyrkiä vähentämään eri keinoin ja digitalisoituminen voi olla yksi ratkaisu siihen. Tähän DIGITTÄÄ hanke pyrkiikin. Tässä suhteessa tunnen onnistuneeni työssäni ja se jos jokin on palkitsevaa.
Yhteenveto: Suomi on kaunis maa, kun taas Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu ovat hienoja maakuntia. Taidan toistaa itseäni sanomalla, että heinäkuun aikana olen taas päässyt tutustumaan näihin hienoihin maisemiin ja mukaviin ja lämpimiin ihmisiin. Autolla ajaessa huomaa miten kaunis ja vehreä Suomen luonto kesäisin on. Järvimaisemat laskevassa ilta-auringossa on unohtumaton näky. Kaupunkilaisena näistä Suomen kansallismaisemista pääsee liian harvoin nauttimaan. Pimenevät illat ja syksyn värit ovat sitten seuraava ihastelun ja hämmästelyn kohde. Ollaan taas kuulolla ruska-aikaan.
DIGITTÄÄ terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori
P.s. Kiitos kaikille mukavista Opistotreffeistä Maikkulan kartanolla. Se oli hyvä startti syyslukukauteen.