Digittää, hanke, kesä, Uutinen, Yleinen

DIGITTÄÄ – hanke loppuu. Kiitos kaikille ja hyvää kesää :)


Hei,

luette DIGITTÄÄ -hankkeen viimeistä uutiskirjettä. DIGITTÄÄ -hanke loppuu nyt kesäkuussa ja tulee näin ollen toimineeksi reilut kaksi vuotta (04/19 – 06/21). Hanke sai jatkoaikaa 6 kk koronapandemiasta johtuen. Korona pandemialla on ollut merkittävä vaikutus hankkeen toimintaan. Voitte lukea tarkemmin hankkeen vaiheista ja saavutetuista tuloksista ja tavoitteista DIGITTÄÄ -hankkeen loppuselvityksestä, täältä. DIGITTÄÄ-hankkeen tuore blogi löytyy täältä.

Tahtoisinkin kiittää kaikkia teitä yhteistyöstä DIGITTÄÄ -hankkeen parissa. Kahdessa vuodessa olemme kokeneet yhdessä valtavan määrän hienoja digiaiheisia tapahtumia, kohtaamisia, koulutuksia ja kursseja. Olemme tavoittaneet monipuolisesti hankkeen kohderyhmää, niin kasvotusten kuin etänäkin. On ollut hienoa ja rohkaisevaa todeta opistopiirin tahtotila, kun siirryimme kollektiivisesti lähiopetuksesta digiopetukseen vaikeassa tilanteessa. Toivonkin, että opistopiiri pitäisi kiinni positiivisesta tekemisen asenteesta ja katsoisi yhdessä rohkeasti ja avarakatseisesti uuteen digiaikaan. Itse uskon, että uudessa ja hieman epävarmassa maailmassa, jossa elämme Ne, jotka kykenevät näkemään muutoksessa mahdollisuuden loistavat. Näen, että Meri-Pohjolan opistopiirillä on edessään loistava tulevaisuus. Ei muuta kuin uusia haasteita ja hankkeita kohti! 🙂

Olen todella ylpeä ja kiitollinen saadessani työskennellä DIGITTÄÄ -hankkeessa projektikoordinaattorina. DIGITTÄÄ -hankkeen ohjausryhmälle haluaisin osoittaa lämpimät kiitokset erinomaisesta ohjaustyöskentelystä ja uskosta ja luotosta minun työhöni ja näkemyksiini hankkeen koordinoinnissa.

DIGITTÄÄ -hankkeen päätöskokous pidettiin 22.6.2021. Kiitos kaikille osallistuneille.

Hyvää kesää 🙂

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

Digittää, etäopetus, hanke, kesä, Yleinen

DIGITTÄÄ hankkeen uutiskirje 05/21

Hei,

aurinkoista ja iloista kesän alkua. Kevät on ollut kiireinen ja on pitänyt sisällään paljon. Nyt on hyvä aika alkaa paketoimaan lukuvuotta kasaan. Lähestyvä kesäkuu tarkoittaa myös DIGITTÄÄ -hankkeen päättymistä. DIGITTÄÄ -hankkeen loppuselvitys on työn alla ja pyytäisinkin kaikkia DIGITTÄÄ -hankkeeseen osallistuneita Meri-Pohjolan Opistopiirin opistoja täyttämään palautelomakkeen (lataa lomake tästä). Täytetyn lomakkeen voi lähettää osoitteeseen omar.ikni@eduouka.fi. Loppuselvitys, palautteet ja erilaiset hankkeen yhteenvedot on luettavissa kesäkuussa.

Kevään verkkokurssien tallenteet löytyvät kesän ajan hankkeen sivuilta (www.digittaa.net). Kevään verkkokurssit ovat saaneet hyvää palautetta osallistujilta. Verkkokurssien sisältöä on pidetty ajankohtaisina, mielenkiintoisina ja toteutuksia onnistuneina. DIGITTÄÄ -hankkeen kursseille osallistuneiden palautetta voi tarkastella täältä.

DIGITTÄÄ -hankkeessa on tuotettu kevään aikana myös ihastuttavia videoita osallistujien kokemuksista etäopiskelusta. Katso videoita hankkeen YouTube – kanavalta.

Seuraava Meri-Pohjolan Opistopiirin kokous on 3.6.2021. Nähdään siellä 🙂

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

Lue uutiskirje tästä.

digi, Digittää, etäopetus, hanke, kurssi, Uutinen, Yleinen

DIGITTÄÄ- hankkeen maksuttomat Google koulutukset

DIGITTÄÄ-hanke järjestää kaikille avoimet ja maksuttomat Google koulutukset. Koulutukset ovat monipuoliset ja syventävät osallistujien digitaitoja, etenkin Googlen käyttöympäristöstä ja etä- ja verkko-opiskelun mahdollisuuksista.

Koulutuksiin osallistuminen vaatii Google / gmail tunnukset. Voit luoda tunnukset osoitteessa www.google.com.

Koulutuksiin osallistuminen on maksutonta.

Tervetuloa mukaan!

Kurssille osallistuneita pyydetään täyttämään palautekysely. Täytä palautekysely tästä.

23.4. klo 13-15 Google Meet: Verkkokokoukset ja etäopetus (tietokoneen Chrome-selain)

  • Kokouksen luominen ja siihen liittyminen (eri Meet-tyypit)
  • Osallistujien kutsuminen
  • Näytön ja erilaisen sisällön jakaminen (esitykset, videot jne,)
  • Ääni ja videoasetukset
  • Keskustelu
  • Q&A ja Kyselyt
  • Pienryhmähuoneet
  • Uudet lisenssimallit

Katso tallenne tästä.

26.4. klo 13-15 Google Classroom:

Classroomin perusteet

  • Käyttöliittymä
  • Perusasetukset
  • Kurssin/luokan perustaminen (aineittain)
  • Oppilaiden, apuopen liittyminen/lisääminen luokkaan

Tehtävät ja arviointi

  • Viestintä ja tehtävien antaminen kurssilla (erilaiset liitteet)
  • Aiheet
  • Tehtävien palauttaminen (oppilasnäkökulma)
  • Tehtävien ja kokeiden arviointi Classroomissa 

Viestintä ja tiedonhallinta

  • Google Meet Classroomissa
  • Classroom Google Drivessa

Katso tallenne tästä.

29.4. klo 13-15 Google Meet ja Classroom mobiililaitteella

Osallistu tähän sessioon tietokoneen selaimella seurataksesi Meetiä. Lisäksi tarvitset mobiililaitteen (puhelin tai tablet) johon on asennettuna Google Meet ja Google Classroom-sovellukset. Löydät ne Androidille Playstoresta ja iOS-laitteille Appstoresta. Kokeilemme käytännössä Meetiä ja Classroomia mobiililaitteella.

Katso tallenne tästä.

digi, Digittää, hanke, Yleinen

Digiloikasta digiharppaukseen

Vuosi on vierähtänyt siitä, kun maailma hyppäsi uudelle raiteelle.

Vuosi sitten maaliskuun alussa 2020 seurasin huolestuneena uutisia koronan leviämisestä ympäri maailmaa. Maa toisensa jälkeen kamppaili päälle hyökyviä tartunta-aaltoja vastaan. Uutisvirta oli jatkuvaa ja aihe on pysynyt pinnalla siitä lähtien.

Vuoden kestäneen poikkeuksellisen tilanteen hahmottaminen ja monien muutosten vaikutus omaan elämään ei ole ehtinyt päivittyä uutisten tahtiin. Päivittäisessä tekemisessä koronan tuomia muutoksia voi olla myös vaikea huomata. Vasta kun tarkastelemme asiaa laajemmassa perspektiivissä alamme huomaamaan muutoksia omassa elämässämme ja ympärillämme.

Nyt myös ymmärrämme, että osa koronapandemian aiheuttamista muutoksista, niin pienessä kuin isossa mittakaavassa, ovat pysyviä. Esimerkiksi, kun puhutaan digitalisaatiosta (lempiaiheeni) ja kuuluisasta digiloikasta, eri arvioiden mukaan digiloikka on ottanut viimeisen vuoden aikana loikan, johon normaalisti kuluisi noin 3-4 vuotta. Tällaiset muutokset ovat valtavia. Muutosten seuraukset eivät avaudu, jos asioita ei tarkastella oikeissa mittasuhteissa objektiivisesti. Asioiden tarkasteleminen oikeassa kontekstissa antaa selkeämmän kuvan tilanteesta. Muutokset omassa arjessa vuoden takaiseen antaa hyvän lähtökohdan tarkastelulle.

”Suomalaiset yllättänyt koronakevät siirsi treenit olohuoneisiin ja kuntopoluille. Keväällä suomalaiset hamstrasivat vessapaperin lisäksi kotikuntoiluvälineitä, niin suuria laitteita kuin käsipainojakin.”

”Kevään rajoitustoimet aiheuttivat leivonnan ja kotikuntoilun lisäksi myös remontti- ja piharakentamisen buumin…  Keväällä suomalaiset kuluttajat rakensivat terasseja niin, että huhti-toukokuussa hankitulla terassilaudalla saisi rakennettua polun Suomesta aina Yhdysvaltoihin asti.”

”Moni suomalainen teki ensimmäistä kertaa myös jouluostokset verkosta. Jouluostoksissa näkyi, että juhlia vietettiin pienemmillä kokoonpanoilla, ja joulutuotteita ostettiin pienemmissä pakkauksissa kuin aiemmin.”

(Erään kaupallisen toimijan tiedotteesta poimittuja.)

Itse seuraan tiiviisti teknologiakentässä tapahtuvia muutoksia ja nousevia trendejä. Kuluneen vuoden aikana pinnalle ovat nousseet vielä muutama vuosi sitten täysin pimennossa olleet kehityssuunnat, kuten esimerkiksi virtuaalivaluutta ja lohkoketjuteknologia. Nämä suosiotaan kasvattavat teknologiat todennäköisesti mullistavat elämäämme lähivuosien aikana. Suuressa kuvassa näidenkin muutosten taustalla toimivat isot megatrendit.

Megatrendit kuvaavat pitkäkestoisia, suuria ja hitaasti muuttuvia ja usein toisiinsa kytkeytyviä ilmiöitä, jotka eivät muutu hetkessä. Megatrendit ovat kokonaisvaltaisia ilmiöitä, jotka muuttavat talouksien rakenteita. Teollistuminen ja urbanisaatio ovat tunnettuja, vanhoja, kehittyneissä maissa jo toteutuneita megatrendejä. Esineiden internet (Internet of Things, IoT), tekoäly ja robotiikka, väestön ikääntyminen ja kestävä kehitys ovat puolestaan vasta toteutumisvaiheessa olevia megatrendejä. Odottamaton ilmiö, kuten koronapandemia, usein vauhdittaa muutosvoimia, digiloikka muuttuu digiharppaukseksi.

Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan esim. Sitran vuosittaiseen Megatrendit 2020 -julkaisuun. Julkaisu tarjoaa päivitetyn katsauksen suurempiin megatrendeihin, nostaa esiin viisi nousevaa trendiä ja ohjaa siinä, miten ennakoida teknologian ja uusien trendien kehitystä.

Kohti uusia tuulia!

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

digi, Digiopas, hanke, kurssi, opetus, Yleinen

Kuulumisia hankeyhteistyöstä: DIGITTÄÄ-hanke ja Yhdistyksistä hyvinvointia-hanke kouluttavat etäyhteyksien hallintaan

DIGITTÄÄ-hankeen tuntiopettaja Eija Hevosmaa neuvoo oppilaitaan digiasioissa.

Etäyhteydet tutuksi ja käyttöön -koulutuksen (Muhos 23.11.) osallistujan ajatuksia:

Ritva Laine

Miltä digitaitojen opiskelu tuntuu?

-Tosi mukavalta, olen tosi innostunut ja kun vain oppisi tekemään näitä asioita.

Oletko oppinut jotain uutta tämän päivän aikana?

-Teams oli tuttu, mutta Google Meet oli mielenkiintoinen ja sitä voisi alkaa käyttämään. Se tuntui helpolta ja mukavalta.

Kuinka aktiivinen oppija olet?

-Olen tosi aktiivinen oppija, tuntuu että tietoa tulee jo vähän liikaakin. Mutta kun on hyvät perustiedot, niin pystyy omaksumaan myös lisää.

Mitä terveisiä lähettäisit muille, ketkä kaipaavat digitaitojen opettamista?

-Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan ja kysyä kaikkea. Ei ole huonoja kysymyksiä ja on hyvä muistaa, että eri nappeja voi kokeilla rohkeasti ja muistaa ettei kone siitä kokeilusta hajoa.

Mitä mieltä tämän päivän koulutuksesta?

-Ihan kiva, opitut asiat tulee varmasti käyttöön.

Miten opittua tulee hyödynnettyä yhdistystoiminnassa?

-Pystytään järjestämään kokouksia, luentoja, keskusteluja ja vertaistukitapaamisia. Kyllä nämä etäyhteydet on tulleet varmaan jäädäkseen.

Koulutukset järjestettiin kolme paikkakunnalla: Vaalassa, Utajärvellä ja Muhoksella. Yhteensä osallistujia oli 17.

digi, Digiopas, etäopetus, kurssi, opetus, opistot, Yleinen

Etä- ja verkkokursseille osallistumiseen tukea!

Nyt olisi etä- ja verkkokursseille osallistumiseen tukea tarjolla!

Osallistukaa kursseille, me autamme! 😃

Meri-Pohjolan Opistopiirin DIGITTÄÄ-hanke tarjoaa puhelin- ja sähköpostineuvontaa etä- ja verkkokursseille osallistumiseen matalankynnyksen periatteella.maanantaisin

klo 10-14 numerosta 040 596 9384

ajanvarauksella numerosta 040 6108043

sähköpostitse eija.hevosmaa@gmail.com

Digittää, hanke, kesä, Yleinen

DIGITTÄÄ hankkeen uutiskirje 06/20

Kevätlukukausi on takana ja kesä on edessä. DIGITTÄÄ-hankkeessa tulemme jatkamaan työskentelyä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Päällimmäisenä tavoitteena perus- ja digitaitojen vahvistaminen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla. Kesän suunnitelmat, joita olivat alkukeväästä vielä DIGITTÄÄ Pop Up-kiertue 2020 ja erilaiset matalankynnyksen tapahtumat ovat myös vallitsevassa tilanteessa päätetty jättää toteuttamatta.

Sen sijan pieniin ja paikallisiin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla järjestettäviin tapatumiin, jotka noudattavat valtiovallan ohjeistuksia, osallistuminen on mahdollista. Näissä pienissä tapahtumissa, kuten esim. kyläpäivät tai markkinat, on mahdollista järjestää matalankynnyksen digineuvontaa ja lyhyitä n. 15 min kestäviä täsmäkursseja turvallisuustoimenpiteet huomioon ottaen. Opistoja pyydän olemaan minuun yhteydessä, jos alueellanne järjestetään tapahtuma, johon halutaan digineuvontaa. Tapahtumissa järjestettävän digineuvonnan tarkoituksena on tavoittaa sitä kohderyhmää, joka on heikoimmassa asemassa digitaitojen suhteen. On myös tärkeää tavoittaa tätä kohderyhmää, jotka eivät osaa käyttää internettiä tai heillä ei ole internettiä.

DIGITTÄÄ-hankkeen etä- ja verkkokurssit tulevat jatkumaan kesän yli. Tulemme tarjoamaan kursseja, jotka tähtäävät digitaitojen vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. 26.5. käynnistyy uusi Microsoft Teams ja muut suositut palvelut etä- ja verkkoyhteydenpitoon – kurssi. Kursilla tutustutaan erilaisiin palveluihin ja sovelluksiin, joiden avulla yhteydenpito ja ryhmätapaamisten tai kokousten järjestäminen tapahtuu helposti. Myös keskiviikkoiset Facebookissa striimatut opetustuokiota vaihtuvine aiheineen ja matalankynnyksen puhelintuki ma-pe tulevat jatkumaan normaalisti.

Näistä tapahtumista ja kursseista kannattaa tiedottaa omissa kanavissa säännöllisesti kesän yli. Enemmän tietoa ja markkinointimateriaali löytyy DIGITTÄÄ-hankkeen www-sivuilta täältä ja pyydettäessä. Tässä tämän hetken ajankohtaisimpia asioita. Jos heräsi kysymyksiä, tai jokin jäi epäselväksi, niin olkaahan yhteydessä.

Aurinkoisia aikoja!

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

digi, Digittää, hanke, kesä, Uutinen, Yleinen

Suomi digiaikaan!

Hei!

Hyvää alkavaa kesää. Kevätlukukausi erikoisine tapahtumineen ja aikoineen alkaa olemaan pikkuhiljaa takanapäin. Päällimmäisenä mielessä monella varmasti Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ja raskaat rajoitukset, jotka sekoittivat monen suunnitelmia ja myös elämää. Toivokaamme, että pahin vaihe kriisistä olisi jo takana ja voisimme palata ”normaaliin”. Kesäkuun lähestyessä monia rajoituksia tullaan höllentämään ja yhteiskuntaa avataan. Monet tahot mm. valtiovalta ja asiantuntijat painottavat kuitenkin rajoitusten purkamisen yhteydessä, että kriisi ei ole ohi, ja että koronavirus on vielä keskuudessamme. Tämä tarkoittaa uudenlaista normaalia, johon joudumme nyt sopeutumaan.

DIGITTÄÄ-hankkeessa tulemme jatkamaan työskentelyä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tärkeimpänä tavoitteena perus- ja digitaitojen vahvistaminen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla. Digitaidoista on muodostunut yksi tämän päivän välttämättömistä perustaidoista, joita ilman on vaikea tulla toimeen. Tätä korostaa entisestään kriisi, jossa elämme. Koska virastojen ja muiden palveluntarjoajien konttoriverkot kutistuvat ja kasvokkain tapahtuva asiointi vähenee, kaikilla tulee olla mahdollisuus hyödyntää digitaalisia palveluja. Digitaitoja tarvitaan enenevässä määrin myös kotiympäristössä. Sosiaaliset kontaktit ovat myös kasvavassa määrin painottuneet verkkoon. DIGITTÄÄ-hankkeessa pyrimme tarjoamaan kaikille mahdollisuuden näiden taitojen saavuttamiseen. Nyt on viimein aika tehdä se digiloikka (jos sitä ei ole vielä tehnyt) ja ottaa haltuun digin täysivaltainen hyödyntäminen. Ainoa varma asia tulevasta on muutos ja vahvat digitaidot auttavat meitä muutoksessa, niin yksilö kuin yhteiskuntatasolla.

Paljon on vielä tehtävää, että saamme Suomen digiaikaan. Ei kuitenkaan vaivuta masennukseen eikä anneta synkkien ajatusten ottaa meistä valtaa. Olkaamme enemmin vahvoja, rohkeita, positiivisia ja eteenpäin pyrkiviä elämännälkäisiä ja oppivia, inhimillisiä yksisarvisupersankareita. (Sain vähän apua 4-v tyttäreltäni näissä.)

DIGITTÄÄ-terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori