digi, Digittää, hanke, kesä, Pop Up

DIGITTÄÄ-hankkeen kesäterveiset!

Kesä on parhaimmillaan juuri nyt! Heinäkuun lämmössä monet kesäajan parhaat tapahtumat heräävät eloon. Myös ihmiset ovat päässet jo kesätunnelmaan ja nauttivat sen tuomasta vapauttavasta ja kiireettömästä menosta.

DIGITTÄÄ Pop Up kesäkiertue tarjoaa minulle aitiopaikan Suomen kesään. Kesäkiertueen myötä olen päässyt vierailemaan useassa eri paikassa Pohjois-Pohjanmaalla ja samalla pääsyt tutustumaan hienoihin ja ainutlaatuisiin kesätapahtumiin ja ihmisiin. Mieltä lämmittäviä kohtaamisia ja keskusteluja on ollut useita.

Tapahtumat ovat olleet kaikki luonteeltaan viihtyisiä ja perheystävällisiä ja niissä on yleensä vaalittu jotain paikkakunnan pitkää perinnettä. Yksi esimerkki tällaisesta oli Raasakkakoskella Iissä järjestetyt Tukkilaiskisat, joissa Iijoen vanhassa uomassa kisailtiin koskenlaskun merkeissä. Oli hienoa nähdä miten ennen vanhaan tukkeja uitettiin. Ja ei muuten ollut helppoa hommaa tuo tukkimiehen työ! Kyllä tämä digiaika on erilaista, tukin päällä tasapainoilun sijaista tasapainoillaan tänä päivänä näkymättömässä verkossa. Ajat muuttuvat.

Joka tapauksessa, jokaisessa käymässäni tapahtumassa on ollut jotain ainutlaatuista, mikä on jäänyt mieleen. Sääolosuhteet ovat olleet pääosin suotuisia. Alkukesän Iin tapahtuman +8 asteen vesisateesta ollaan päästy Ylivieskan lähes +30 asteen helteen ja auringon hellimiin kesätunnelmiin. Fiiliksiä ja ajatuksia tapahtumista voi seurata Instagramissa: digittaaoulu, Twitterissä: @digittaaoulu ja Facebookissa: /digittaa.oulu.1

Olen saanut huomata, että ihmisten kanssa on helppo ja mukava keskustella, jos kuuntelemisen taidot ovat kohdallaan. Ja tässä työnkuvassa, jossa tarkoituksena on juuri auttaa ihmisiä, on kyky kommunikaatioon tärkein työkalu. Etenkin asioidessa ikäihmisten kanssa erilaisissa digiin liittyvissä ongelmanratkaisutilanteissa täytyy kyetä samaan aikaan olemaan helposti lähestyttävä, ystävällinen, selkeä, looginen, prosessinomainen, ratkaisunhakuinen, jne. Lisäksi työssäni tulee lähestyä jokaista asiakasta hänen tarpeidensa mukaisesti omaa tietotaitoa parhaansa mukaan hyödyntäen ja soveltaen. Ei siis ole aivan helppoa tämä digikoordinaattorin työkuvakaan (vrt. tukkimies).

Yritän olla ajattelematta vielä tulevaa syksyä liikaa, mutta siellä ne ajatukset välillä seikkailevat. Syksylle on suunnitteilla erilaisia digikursseja kuten lyhytkestoisia täsmäkursseja ja useamman tunnin teemakokonaisuuksia. Suunnitteilla on myös digitoritapahtuma, jossa erilaiset sähköisten palveluiden tuottajat pääsevät esittelemään toimintaansa ja palveluitaan. Näistä ja muista tulevista tapahtumista myöhemmin lisää. Keskitytään vielä hetki kesään 😊

Hyvää kesää ja elokuussa taas kuulolla!

DIGITTÄÄ terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori

Ps. Tuli tässä loppuajatuksena vielä mieleen, että kesätapahtumien ehdoton vakioherkku on letut / lätyt / räiskäleet ja niitä olenkin päässyt testailemaan lähes joka tapahtumassa. Tällä hetkellä parasta lettutitteliä pitää hallussaan Ylivieskan Yhdessä Festareilla syömäni aito muurinpohjalettu, jonka paistoi asukastuvan kahvilakoju. Kiitos!

digi, kesä, Pop Up

DIGITTÄÄ Pop Up kiertää kesätapahtumia

Hei!

Kesä on lähtenyt käyntiin mukavasti ja samalla erilaisia kesätapahtumia on alkanut tupsahdella sinne tänne. Kesä on tunnetusti tapahtumien kulta-aikaa. Erilaisia tapahtumia on ympäri maata, aina markkinoista festareihin ja mitä eksoottisimpiin MM-kisoihin.

DIGITTÄÄ Pop Up on matalankynnyksen tietopiste, johon voi tulla hakemaa opastusta ja neuvontaa digi-asioissa. DIGITTÄÄ hankkeen tavoitteiden mukaisesti tarkoitus on jalkautua lähelle ihmisiä, jotka eivät muuten löydä mahdollisuuksia saada neuvoa, opastusta tai tietoa digi-asioissa. Yksinkertaistetusti se tarkoittaa sitä, että mennään sinne missä ihmiset ovat. Kohdataan apua tarvitsevat ja tarjotaan heille mahdollisuus tutustua digiin luontevasti ja helposti. Pyrkimyksenä antaa mahdollisimman miellyttävä ja positiivinen digikokemus.

Ensimmäisenä kiertuelistalla oli Vihannin markkinat. Vihanti on Suomen entinen kunta. Se sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan länsiosassa ja on vuoden 2013 alusta osa Raahen kaupunkia. Oulusta noin tunnin ajomatka etelään (75 km). Lämpomittari kohosi päivän aikana +21 lämpöasteeseen ja teki päivästä täydellisen kesämarkkina päivän. Ihmiset tuntuivat nauttivan kesäisestä päivästä täysin rinnoin. Markkinat ova koko kansan tapahtuma ja ne tavoittavatkin tarjonnallaan kaiken ikäistä väkeä, niin nuorta kuin vanhempaakin. Markkinoille tullaan tapaamaan ihmisiä, tekemään ostoksia, herkuttelemaan erilaisissa ruokakojuissa ja muuten vain aistimaan ainutlaatuista tunnelmaa. Markkinoilla ihmiset tulevat iloisina ja avoimina hakemaan positiivisia kokemuksia ( näin ainakin Vihannissa).

Markkinoilla onkin helppo aloittaa keskustelu ihmisten kanssa, täytyy vain uskaltaa lähestyä heitä. Yksinkertaisesti näin: ”Onko teillä miten digiasiat hallussa?Kiinnostaisiko teitä digikurssit?” Pienen ”small talk” jälkeen onkin helpompi kertoa painavaa asiaa, eli DIGITTÄÄ hankkeen tarkoituksesta ja tavoitteista. DIGITTÄÄ Pop Up – pisteen pystytyksen jälkeen pääsin lopulta itse asiaan. Päivän mittaan pääsin keskustelmaan digiasioista ja DIGITTÄÄ hankkeesta reilun kymmenkunta ihmisen kanssa. Keskustelut olivat pääsääntöisesti hedelmällisiä, ja johtivat digiasioiden pohdintaa puolin ja toisin. Itselle avautui miten laaja kirjo erilaisia digiin liittyviä asenteita ihmisillä on.

Markkinoilla tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja kuulee mitä erikoisimpia tarinoita, siksi pidän markkinoista. Vihannissa oli kiva käydä levittämässä digin ilosanomaa 🙂 Toivottavasti sain herätettyä jossakin määrin kiinnostusta Vihantilaisissa digiasioihin.

DIGITTÄÄ terveisin,
Omar Ikni
Projektikoordinaattori